Mertaranta meets Burke

Viime torstain Helsingin Sanomat (19.5.2011) julkaisi Juhana Torkin hauskan kirjoituksen legendaarisuutta hipovan jääkiekkoselostajan Antero Mertarannan retoriikasta. Tarkemmin ottaen Torkki pohdiskeli antiikin retoriikan valossa sitä, mikä tekee Mertarannasta niin suositun selostajan. Hän päätyi havaintojensa pohjalta seuraavaan kolmeen ohjeeseen niille, jotka mielivät suosituiksi jääkiekkoselostajiksi:

1) Ole hauska. Mertarannan selostuksille ominaista ovat omintakeiset sutkautukset, vitsit, sanaleikit ja vertaukset, jotka huvittavat ainakin valtaosaa yleisöä kovasti. Huumori, yhteinen nauru, vapauttaa, luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja herättää kuulijoissa halun saada kuulla lisää. Mertaranta on viihdyttävä.

2) Älä tärkeile. Torkki korostaa sitä, että Mertarannan lohkaisut ovat nimenomaan omintakeisia. Niissä on hetkessä syntyneen tunne. Mertarannan vertaukset voivat olla sisällöllisesti tolkuttomia tai käsittämättömiä tai muuten esteettisesti ontuvia, mutta Mertaranta on tehnyt tällaisesta selostustyylistä taiteenlajin. Selostajan hiomattomia sanaleikkejä kuunnellessaan television katsojalle välittyy vaikutelma, että mieshän on rehellisesti sitä mitä hän on. Tämä tukee Mertarannan ethosta. Mertarannalta saa mitä tilaa, harvoin joutuu pettymään.

3) Tunne yleisösi. Mertaranta on kuin yksi meistä, jotka seuraamme Suomen joukkueen peliä. Hän näkee kaukalon tapahtumat hieman sinivalkoisin silmälasein. Hän kannustaa ja tarpeen tullen kevyesti arvostelee pelaajia. Mertaranta seuraa ja selostaa tunteella – sillä samalla, jota mekin koemme. Mertaranta on meidän miehemme selostuskopissa. Hän puhuu suoraan meille, hänen uskollisille kuuntelijoilleen.

Torkin kirjoitus on oiva osoitus siitä, ettei antiikin retoriikka ole vain antiikkista vaan sitä voidaan soveltaa hyvin moniin nykypäivän ilmiöihin, vaikkapa jääkiekkoselostajan ja yleisön välisen suhteen arvioimiseen. Voisiko Torkin mainiota analyysia viedä kuitenkin vielä pidemmälle? Olisiko näistä asioista sanottu jotain kiinnostavaa myös lähempänä meidän aikaamme? Nostan esille erään merkittävän retoriikan teoreetikon, kriitikon ja yleisajattelijan, jonka koko retoriikankäsitys keskittyi Torkin kolmannen ohjeen ympärille. Kutsutaan estradille Kenneth Burke.

Kenneth Burke (1897-1995) oli erikoinen hahmo Yhdysvaltain akateemisessa maailmassa. High Schoolin jälkeen hän aloitti yliopisto-opinnot, mutta jätti ne pian kesken. Burke siirtyi kirjallisuuteen erikoistuneeksi toimittajaksi ja musiikkikriitikoksi. Kirjallisuuskriitikkona hän niitti siinä määrin mainetta, että pääsi lopulta luennoimaan ja opettamaan useisiin collegeihin.

Burken merkittävin kontribuutio retoriikan teorialle oli hänen teoksensa A Rhetoric of Motives (1950).  Kirja on kuuluisa vaikeaselkoisuudestaan, ja harjaantuneillakin retoriikan teoreetikoilla on vaikeuksia päästä perille siitä, mitä Burke tarkalleen ottaen aina ajaa takaa. Burken merkittävimmät ajatukset voidaan kuitenkin selittää kohtuullisen ymmärrettävästi.

Taustalla vaikuttavana isona vakaumuksena Burkella on ajatus kielestä symbolisena toimintana ja ihmisestä symboleita käyttävänä (sekä luovana ja väärinkäyttävänä) eläimenä. Kieli on resurssi, jota ihminen voi käyttää vaikuttamiseen ja vakuuttamiseen, mutta tämän lisäksi kieli vaikuttaa arvoihimme ja uskomuksiimme tavoilla, josta emme ole aina tietoisia. Monissa käyttämissämme arkipäiväisissä käsitteissä on retorisia latauksia, joita emme välttämättä havaitse. Jokapäiväistä sosiaalista vuorovaikutustamme ohjaavat retoriset motiivit, joista Burke haluaa tehdä meidät tietoisiksi.

Burken retoriikankäsityksen avaintermi on identifikaatio. Identifikaatiolla Burke tarkoittaa samastumista, yhteenkuuluvaisuutta. Vaikuttaminen ja vakuuttaminen tapahtuvat identifikaation kautta:

You persuade a man only insofar as you can talk his language by speech, gesture, tonality, order, image, attitude, idea, identifying your ways with his. (s. 55)

Vakuuttaminen ja vaikuttaminen edellyttävät aina idenfikaation toteutumista. Toisin sanoen vaikutuksen kohteena ollut näkee puhujassa jotain samaa kuin itsessään. Tai suuri yleisö ymmärtää, että puhuja kuuluu heihin, koska hän jakaa samoja kiinnostuksen kohteita, asenteita, uskomuksia jne. Tällaisesta retorisesta vaikuttamisesta on helppo antaa tukuttain esimerkkejä. Yksi selkeä, tunnettu ja suoraviivainen esimerkki on presidentti John F. Kennedy puhe jaetussa Berliinissä (v. 1963)  ja tuttu saksankielinen julistus: Ich bin ein Berliner.

Burkella on identifikaatioon liittyen kaikenlaisia hienoja ja korkealentoisia ajatuksia, mutta palataan nyt vielä lyhyesti takaisin Antero Mertarantaan. Mertarannan selostustyössä burkelainen identifikaatio on toteutunut aika hyvin. Hän elää jääkiekkopelin aikana samoja tunteita kuin me. Hän kannustaa oikeaa joukkuetta ja näkee pelin tapahtumat, kuten monet meistä haluavat nähdä. Samalla hän on sopivan erilainen omaperäisine sutkauksineen: Mertaranta on siis Mertaranta, sui generis, mutta hän on samalla meidän miehemme, tuttu ja turvallinen ääni lähetyksen taustalla.

Lopuksi ei ole oikeastaan muuta vaihtoehtoa kuin päästää tämä tuttu ääni irti. Itse kukin voi nyt harjoittaa burkelaista retorista analyysia:

Kategoria(t): Retorinen analyysi Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Mertaranta meets Burke

  1. Päivitysilmoitus: Mainio blogi retoriikasta ja vaikuttamisesta | Kokonaisvaltainen kirjoittaminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>