Auktoriteetin ällistyttävä voima

Jos olisit ilmoittautunut vapaaehtoiseksi tieteelliseen kokeeseen, suostuisitko fyysisesti vahingoittamaan muita osallistujia, mikäli kokeen järjestäjät sitä sinulta vaatisivat? Harva vastaa tähän kysymykseen myöntävästi; sisäiseen moraalikoodiimme kuuluu vahva vaatimus siitä, että toisia ihmisiä on kunnioitettava ja väkivallasta tulee pidättäytyä. Epäeettisiin kokeiluihin ei pidä osallistua.

Mutta onko kieltävä vastauksesi kysymykseen ehkä sittenkin itsepetosta? Stanley Milgramin kuuluisan tottelevaisuuskokeen mukaan näin voi hyvinkin olla.

Stanley Milgram

Milgramin koe kuuluu sosiaalipsykologian klassikoihin ja monet alaa tuntemattomatkin tietävät, mistä on kyse. Se on hyvä, sillä Milgramin kiehtovan mutta samalla kauhistuttavan kokeen tulosten olisi hyvä olla kaikkien ihmisten tiedossa. Tämä antaa hyvän syyn kerrata, mitä vuonna 1961 Yalen yliopistossa tapahtui.

Pahaa-aavistamattomia koehenkilöitä kutsuttiin alun perin “muistitestiin”. He sopivat ajan, jolloin saapua laboratoriolle. Paikalla odotti kokeen järjestäjänä toiminut tutkija ja “toinen vapaaehtoinen”, joka todellisuudessa oli näyttelijä.

Tutkija selitti aluksi, mistä on kyse. Pahaa-aavistamaton koehenkilö toimisi kokeessa Opettajana ja “toinen vapaaehtoinen” olisi Oppilas. Oppilas sidottaisiin kiinni tuoliin. Opettaja saatettaisiin tämän jälkeen toiseen huoneeseen, jossa hän mikrofonin ja kaiuttimien avulla olisi yhteydessä Oppilaaseen. Opettajan tehtävänä on opettaa Oppilaalle sanapareja ja kuulustella niitä. Mikäli Oppilas muistaa sanat väärin, Opettajan on määrä antaa tälle sähköisku. Jokaisesta väärästä vastauksesta sähköiskun volttimäärää kasvatettaisiin.

Todellisuudessa Opettajana toimiva koehenkilö ei tulisi antamaan yhtään todellista sähköiskua. Hän vain luulee antavansa niitä.

Pahaa-aavistamaton koehenkilö luulee, että tarkoituksena on testata rangaistusten vaikutusta muistiin ja oppimiseen. Tosiasiassa Milgramin kokeessa testattiin, kuinka voimakkaita sähköiskuja kokeeseen vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet tavalliset ihmiset olisivat valmiit antamaan, mikäli läsnäoleva auktoriteetti, tutkija, tällaista heiltä vaatii.

Sähköiskujen volttimäärä oli aluksi lievää kipua tuottava 40V mutta kasvoi asteittain tappavaan 450 volttiin.

Ennen koetta Milgram oli pyytänyt oppilaitaan ja kollegojaan arvioimaan, kuinka monet kokeen osallistujat olisivat valmiita menemään loppuun asti ja antamaan tappavan 450 voltin sähköiskun. Arviot liikkuivat yhden ja kahden prosentin välillä. Eräs 39-henkinen psykiatriryhmä ennusti, että vain yksi henkilö tuhannesta tottelisi loppuun asti. Mutta miten kävikään…

Opettajana toimivat vapaaehtoiset kysyivät ensimmäiset empivät kysymyksensä usein jo siinä vaiheessa, kun saivat kuulla, että kokeeseen sisältyy toisen vahingoittamista. Tutkija kuitenkin vastasi heille, ettei sähköiskuja vastaanottavalle henkilölle jää pysyviä vammoja.

Kokeen alettua vääriä vastauksia tuli aika ajoin. Opettajat antoivat ohjeen mukaisesti sähköiskuja. He kuulivat kaiuttimen kautta Oppilaan (tosiasiassa näyttelijän) voihkimisen, joka isku iskulta kasvoi ja muuttui lopulta selkäpiitä karmiviksi tuskanhuudoiksi.

Vaikka mitään sähköiskuja ei todellisuudessa annettu, Oppilaana toimineen näyttelijän uskottavan roolisuorituksen ansiosta koehenkilöt eivät lainkaan epäilleet tilanteen aitoutta.

Jossain vaiheessa, ennen tuskaisimpia sähköiskuja, Oppilas pyysi, että koe lopetetaan ja hänet vapautetaan. Myöhemmin tämä pyyntö muuttui voimakkaan vetoavaksi aneluksi. Kolmensadan voltin kohdalla Oppilas huusi epätoivoisesti, ettei enää suostu vastaamaan yhteenkään kysymykseen.

Kokeen tulokset: Kaikki kokeeseen osallistuneet olivat valmiit tuottamaan toiselle ihmiselle huomattavaa fyysistä kipua auktoriteetin ohjeiden alaisina. Oppilaan pyyntö ja myöhempi anelu kokeen lopettamisesta ei saanut osallistujia luovuttamaan.

Vasta 300 voltin ja Oppilaan tuskanhuudonsekaisen kieltäytymisilmoituksen jälkeen osa koehenkilöistä ei enää suostunut antamaan enempää sähköiskuja. Jopa 65% kokeeseen osallistuvista meni loppuun asti ja antoi kuollettavan sähköiskun.

Opettajina toimivat koehenkilöt eivät tietenkään toimineet halukkaasti. Valtaosa heistä protestoi voimakkaasti moneen otteeseen ja kysyi tutkijalta, eikö koetta voitaisi keskeyttää. Koska kokeen tarkoituksena oli tutkia auktoriteetin voimaa, tutkija ei antanut lupaa tähän vaan kehotti jatkamaan koetta ohjatulla tavalla. Kokeesta irtautuminen vaati näin ollen tutkijan auktoriteetin uhmaamista ja tätä vastaan asettumista.

Vaikka koehenkilöt protesteistaan huolimatta tutkijan ohjeistamina jatkoivat, monet heistä kokivat voimakasta stressiä ja olivat syvästi ahdistuneita. Koehenkilöt tärisivät, hikoilivat, repivät ihoaan ja purivat huuliaan verille. He tiesivät tekevänsä kauhistuttavia asioita, mutta eivät kyenneet nousemaan tutkijan auktoriteettia vastaan – ja jatkoivat sähköiskujen antamista.

Milgramin oppilaiden, kollegoiden ja muiden asiantuntijoiden etukäteisarviot olivat osoittautuneet täysin vääriksi. Milgram itsekin oli kokeesta hämmästynyt. Hänen selityksensä kokeen tuloksille oli, että meissä kaikissa on syvään juurtunut tarve totella auktoriteetteja ja luovuttaa päätösvaltaamme heille. Auktoriteetin vallan alla aivan tavalliset ihmiset olivat valmiita tekemään asioita, joita he eivät ikinä olisi saattaneet kuvitella voivansa tehdä.

Milgramin alkuperäiskokeen tulos ja selitys ovat osoittautuneet kestäviksi lukuisissa jatkokokeissa, joita sekä Milgram että muut tutkijat ovat suorittaneet. Kokeen eri versioissa on suljettu ulos muita mahdollisia vaikutustekijöitä. Alkuperäiskoe on myös toistettu useampaan kertaan eri yhteyksissä. (Cialdini 2007, 208-215)

Milgramin kokeen tulos, äärimmilleen viety auktoriteettiusko, tulee aina silloin tällöin näkyviin tavallisessa elämässä. Onneksi tilanteet, joissa auktoriteettiasemassa olevat vaativat tekemään eettisesti arveluttavia tekoja tai muita päättömyyksiä, ovat harvinaisia. Sotakentiltä tällaisista tapauksista voi aika ajoin kuulla. Merkitykseltään vähäisempää auktoriteetin väärinkäyttöä voi sattua esimerkiksi varusmiespalveluksessa, koulumaailmassa, yritysmaailmassa, sairaaloissa ja erilaissa jengeissä.

* * *

Muuan harmittoman hauska tositarina kertoo siitä, millaisena auktoriteettina sairaanhoitajat voivat pitää hoitavaa lääkäriä (Cohen & Davis 1981). Väärinymmärrettyä ohjetta saatetaan noudattaa, vaikka se tuntuisikin aivan päättömältä:

Lääkäri oli määrännyt oikeassa korvassa olevaa kipuun ja infektioon korvatippoja. Hän ei kuitenkaan kirjoittanut reseptiin “right ear” vaan “please in R ear”. Lääkkeen saatuaan ja reseptin luettuaan hoitaja teki työtä käskettyä ja määrätietoisesti laski määrätyn määrän korvatippoja potilaan peräaukkoon.

* * *

Milgramin testin muunnelmasta on tehty ranskalainen televisiodokumentti, jonka YLE Teema lähetti 29.9. Kokeessa vapaaehtoiset osallistuvat “tv-visaan”, jossa painostusta ei tule ainoastaan juontajalta vaan myös yleisöltä ja koko televisiolähetyksen asetelmasta. Muuten koe on varsin samanlainen Milgramin alkuperäisversion kanssa. Ohjelman voi katsoa jälkeenpäin YLE Teeman nettisivuilta.

Youtubesta löytyy monta Milgramin kokeen toisintoa. Varsin onnistunut on tämä englantilainen versio, jonka katsomista voi suositella:

Kirjallisuus

Cialdini, Robert B. (2007) Influence: The Psychology of Persuasion (rev. ed.), New York: Collins.
Cohen M. & Davis N. (1981) Medication Errors: Causes and Prevention, Philadelphia: Stickley.
Kategoria(t): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>